Synti ja perisynti

Painotan itse kohtaa ”tahtoo osua maaliin”, mutta ei osu, vaikka tahtoo.

Eräässä kirjailijatapaamisessa vuosia sitten paljon julkaissut kreikan ja latinan kääntäjä pohti, mitä hamartia tarkoittaa kirjoittamisessa. Kirjailija kehittää tarinaansa, mutta tuntee, ettei se lukuisista yrityksistä huolimatta saavuta tavoitetta, ei osu maaliin. Vaikka kuinka ajattelee ja muokkaa tekstiä, laukaus menee aina ohi. Hän ei maininnut hamartian raamatullista kontekstia, joten lähtökohta hamartian pohtimiselle oli filosofinen ja kielitieteellinen.

Kristillisesti tulkiten kirjailija tekee syntiä, mikäli ei onnistu saattamaan tekstiä maaliin.

Pidän todennäköisenä, että heprean chata on alun perin liittynyt Jumala suhteeseen. Miten tietää ja toimia oikein pohtiessa Jumalan tahtoa luomiaan kohtaan sekä myöhemmin Mooseksen lakia.

Synti ei liity mitenkään ihmisluonteeseen.

Siten perisynti onkin yksi karmeimpia kristillisyyden jätöksiä. Se haisee ja myrkyttää kristillistä ajattelua.

Raamatusta perisyntiä ei löydy eikä sitä voida löytää muuten kuin manipuloimalla tekstiä sopivaksi alustaksi.

Juutalaisuus ja ortodoksisuus ei tunne perisyntiä, joten se jää läntisten kirkkojen ja herätysliikkeiden syntikuormaksi.

Käänsin Uuden testamentin suomennokseeni synnin harhaan menoksi. Se ei ole paras mahdollinen, mutta parempaan on vaikea pystyä hamartian moniulotteisuuden vuoksi.

Kannattaisi Raamattua lukiessa vaihtaa mielessään synnin tilalle harhaan menon. Teksti saa uusia tasoja.

Perisynti on katolinen oppi, jossa näkyy kirkkoisä Augustinuksen kädenjälki. Luther toi perisynnin mukanaan katolisuudesta, joten perisynti pääsi sitä kautta myrkyttämään myös suomalaista ihmiskuvaa.

Ennen kuin pääsee käsiksi perisynnin taustalla vaikuttavaan ideologiaan, on syytä tuntea synti -sanan etymologiaa. Synti on käännös kreikan hamartiasta sekä heprean chata’sta. Kreikan hamartia Uudessa testamentissa samoin kuin heprean chata Vanhassa testamentissa tarkoittavat samaa asiaa: mennä harhaan, vaikka tahtoo osua maaliin. Synnin sijasta olisi viisaampaa käyttää ilmaisua mennä harhaan, sillä se antaa paremman lähtökohdan ymmärtää tekstin alkuperäistä sanomaa.

Perisynti on johdettu Daavidin Psalmista 51. Mitkään muut kohdat Raamatussa eivät perisyntiä tue. Tässä yhteydessä on syytä huomioida, että vaikka perisynti on johdettu juutalaisuuteen liittyvästä jakeesta, ei juutalaisuus tunne perisyntiä. Sitä ei hyväksy myöskään myöskään ortodoksisuus. Perisynti on läntisten kirkkojen ja herätysliikkeiden oppi.

Kirkon -38 käännös Psalmista 51: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.”

-92 käännös on koominen perisyntisessä pateettisuudessaan: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.”

Septuaginta on silta heprean ja kreikan välillä. Olen siitä saman jakeen suomentanut:

“Katso, minä olen laittomuudessa syntynyt, ja äitini on minut harhaan menossa tehnyt.”

Septuagintassa anomia, laittomuus, ja hamartia, harhaan meno, esiintyvät kerran. Kirkko on Psalmissa kääntänyt anomian synniksi. Sanojen alkuperäisiä merkityksiä väärentämällä tuetaan niin Augustinuksen kuin Lutherin periharhaisia uskonoppeja. Teologisella propagandalla perisynti on juntattu syvälle luterilaiseen sielunmaisemaan.

Entä miksi jakeessa on laittomuus harhaan menon lisäksi? Juutalaisten rabbien perimätiedon mukaan Daavid syntyi avioliiton ulkopuolisesta suhteesta, jolloin Mooseksen lakia rikottiin, tapahtui laittomuus. Samalla toteutui harhaan meno, tässä tapauksessa vuoteessa, johon lain mukaan ei saanut mennä. Harhaan meno päättyi laittomuuteen.

Rabbien tulkinta auttaa ymmärtämään, miksi Daavid oli kuin muukalainen omassa kodissaan. Häntä vieroksuttiin. On todennäköistä, että Daavid kantoi kaunaa isäänsä kohtaan siksi, että tämä oli tehnyt aviorikoksen ja ehkä Iisai oli hyljeksinyt Daavidin biologista äitiä.

Rabbien mukaan aviorikoksen teki Daavidin äiti, mutta Iisai otti lapsen kotiinsa. Tämä tulkinta on yhdenmukainen katolisen tulkinnan kanssa koskien Jeesuksen isää Joosefia, joka adoptoi Jeesuksen samoin kuin Iisai Daavidin. Kuitenkin Ut:n mukaan Iisai teki aviorikoksen, Mat.1:6. Ellei Iisai hairahtunut, vaan tämän vaimo, niin silloin Jeesuksen sukuluetteloissa on kohtalokas virhe.

Psalmissa 51 Daavid huutaa tuskaansa, kun profeetta Naatan paljastaa hänen laittomat tekonsa. Tuomion kellot kumisevat. Samassa hetkessä Daavidin silmät avautuvat näkemään myös oman sydämen syytökset isäänsä kohtaan. Hän ymmärsi olevansa pahempi laittomuuden tekijä kuin isänsä. Peittääkseen aviorikoksensa Daavid oli tapattanut rakastajattarensa aviomiehen Uurian saadakseen tämän vaimon Betseban laillisesti omakseen.

Siten on luontevaa, ettei juutalaisuus tunne perisyntiä. Kirkon taas on pitänyt väärentää Psalmi 51:stä jae, koska se on katolisuuden liekanarussa kuin teuraalle vietävä nauta. Ei, ei perisyntiä, vaan isien synnit menevät maksuun, aina neljänteen sukupolveen. Daavidin harhaan menon vaikutus ulottui Jeesuksen teloitukseen asti.

Perisynti on ainoastaan yksi esimerkki siitä, miten syvälle Impivaaran metsiin luterilaisuus on eksynyt. Aleksis Kiven Seitsemää veljestä mukaillen kirkko istuu suurella kivellä konservatiivisen sonnilauman ympäröimänä eikä uskalla tulla alas, vaan veisaa virsiä perisynnin turmelemasta ihmisluonnosta.

Jos perisynti olisi totta, ei Jumala olisi oikeutettu tuomitsemaan niin uskovia kuin ei-uskovia tekojen mukaan. Ei maallinen oikeuskaan Suomessa tuomitse syyntakeetonta. Perisynti tekisi syyntakeettomaksi, koska se hallitsisi tahtoa eikä suinkaan ihmisen tahto, Room.7:20.

Kommenttejani