Tulipunainen, palava käärme, jota kutsutaan lohikäärmeeksi

Mooseksen ensimmäinen kirja esittelee
ensimmäisen kerran käärmeen luomakunnan näyttämöllä: ”Mutta käärme oli kavalin
kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt.” Käärme tulee heprean
sanasta נחש, naw-khawsh’, nachash, jonka merkitys on käärme, mutta myös kuva,
kuvitelma, joten alkuperäinen sana tarkoittaisi myös mielikuvaa käärmeestä,
mikä olennainen vihje käärmeen salaisuuden ymmärtämisen kannalta. Luonnon
käärme on vastine henkimaailman käärmeelle, käsite, mielikuva. Mutta käärmeen
on tarkoitus myös olla konkreettinen ilmaisu, jotta sen kautta voitaisiin
hengellisiä käsitteistöä siirtää aineelliseksi.

Septuaginta käyttää paratiisin käärmeestä
nimeä οφις of’-is, ophis. Siten paratiisn käärme löytyy Ilmestyskirjasta: ”Ja
suuri lohikäärme, se vanha käärme (ophis), jota perkeleeksi ja saatanaksi
kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen
enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.” (Ilm.12:9). Siten löytyy suora viittaus
siihen, että Ilmestyskirjan vanha käärme, lohikäärme, dragon, on sama käärme,
joka paratiisissa vietteli ihmiset luopumaan Luojasta.

Paratiisin käärmeessä ei siis voine olla
kysymys mistään eläimeen tulleesta inkarnaatiosta, vaan olennosta, johon Aadam
ja Eeva luottivat? Eivät he olisi muuten kuunnelleet käärmettä ja ottaneet tätä
vakavasti. Ihminen luotiin hallitsemaan maata: ”Olkaa hedelmälliset ja
lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa
meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.”
Tuntuisi aika oudolta, jos ihminen olisi langennut ikään kuin alemman
luomakunnan kautta kuuntelemalla käärmettä, jota ihmisen piti hallita ja
paimentaa.

Paratiisi oli Jumalan erityisessä
suojelussa ja etenkin ihmiset. Suojelijoita olivat kerubit, sillä Eedenin
puutarha oli kerubien, kuten ”Young´s literal” ilmaisee: garden of Eden the
cherubs, mikä viittaisi, että kerubit olivat paratiisin ja samalla luomakunnan
suojelijoita, vartijoita. Siten voidaan asettaa kysymys: lankesiko yksi
kerubeista asemastaan houkuttelemaan ihmiset pois Jumalan yhteydestä?

Tapahtumia syntiinlankeemuksessa Jumala
selvittää Hesekielin kautta: ”Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit.
Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista,
krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa
olivat upotus-ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut
luotiin. ”Sinä olit (englanniksi KJV: vihitty, voideltu) kerubi, laajalti
suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal’olento ja
käyskentelit säihkyväin kivien keskellä.” (Hes. 28:13)

Hesekielin profetiassa puhutaan Tyyron
kuningasta, joka oli profetian juutalaisille tarkoitettu osa, mutta seuraava
jae poistaa sen mahdollisuuden, että kyse olisi yksinomaan Tyyron kuninkaasta:
”Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle
(vuori = valtakunta); sinä olit jumal’olento ja käyskentelit säihkyväin kivien
keskellä.” Jae puhuu selvästi, että kerubi oli asetettu pyhälle vuorelle, mistä
voi nähdä kaiken alapuolellaan olevan, Paratiisin suojelija.

Pyhä vuori, valtakunta, on kuvattu pohjoisessa,
yläpuolella, olevaksi: ”Kauniina kohoaa, kaiken maan ilona, pohjan puolella
Siionin vuori, suuren kuninkaan kaupunki.”

Käärmeellä oli kuitenkin omat visionsa ja
se halusi kavaluudella riistää luomakunnan Luojalta ja siirtää ihmiset
yhteyteensä, mistä Hesekiel kertoo: ”Sinä sanoit sydämessäsi: ’Minä nousen
taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun
ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.”

Kerubi ei enää tyytynytkään olemaan
asemassaan, vaan tavoitteli luomakunnan hallintaa, mistä Hesekiel jatkaa:
”Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä, jona sinut luotiin, siihen
saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.” Mutta vääryydestä seurasi
väistämättä tuomio: ”Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen
väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan
vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä.”

Mikä oli kerubin suurta kaupankäyntiä?
Eikö sopimus ihmisten kanssa, liitto, johon Aadam ja Eeva sitouttivat itsensä
ja jälkeläisensä pitäessään kerubin sanaa luotettavampana kuin Jumalan.

Kerubi heitettiin alas maahan, pois
Jumalan salaisuuksista ja läsnäolosta suuren kaupankäyntinsä takia, mihin
Jeesus viittaa sanoillaan: ”Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niin kuin
salaman.” Käärmeestä tuli ilmavallan hallitsija, maan ja taivaan väliseen
tilaan.

Ihmiskunta ja käärme kiedottiin toisiinsa
tuomiossa: ”Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.”
Kerubilla ei ollut enää osuutta taivaallisiin, vaan ainoastaan maan tomusta
tehtyihin ihmisiin, joita se saattoi syödä vatsaansa, minkä tuloksena on
kirjoitettu käärmeen viettelemistä ihmisistä: ”heidän loppunsa on kadotus
(tuho), vatsa on heidän jumalansa.”

Käärmeellä on edelleen visionsa
luomakunnasta, jossa se olisi kaiken keskus ja palvonnan kohde. Ihmiskunta
onkin vastannut käärmeen kutsuun paratiisista lähtien, ”vaihtaneet Jumalan
totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa,
joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.”

Kerubit Raamatun esittäminä

Kirkkauden henkiolentoja on monenlaisia.
Enkeleistä on niin paljon mainintoja, että niitä on mahdotonta liittää lyhyeen
tiivistelmään mukaan. Enkeleiden lukumäärä on suuri (Heb.12:22) ja jo yksi
heistä on väkevämpi kuin ihmisten sotajoukot (Jes.37:36). Heitä ei välttämättä
erota ihmisistä (Heb.13:2) ja heidän joukossaan on enkeliruhtinaita (Juud.1:9).
Osa enkeleistä on langennut (2Piet.2:4 sekä Juud.1:6) ja osa toimii käärmeen
alaisuudessa (2Kor.12:7).

Paljon vähemmän kerrotaan kerubeista.
Mooses sai käskyn ilmestysmajan rakentamiseen ja sinne tulevasta
armoistuimesta, josta kohosivat kultaiset kerubit kasvot vastakkain ja siivet
koholla peittäen armoistuimen (2Moos.25:20). Näiden kerubien välistä Herra
puhui Moosekselle (4Moos.7:89).

Salomon temppeliin kerubit tehtiin
öljypuusta ja päällystettiin kullalla. Samoin kuin kerubeja oli kuvattu
Mooseksen pystyttämän ilmestysmajan sisäpuolen telttakankaissa ja esiripussa,
niin Salomon temppelin seiniin oli tehty kerubi-veistoksia, samoin kuin oviin.
Kerubien välissä oli kullalla päällystettyjä kukkakiehkuroita ja palmuja, mikä
ilmeisesti viittaa Paratiisiin tai siihen luomakuntaan, jossa tapahtuu Jumalan
tahto, toisin kuin planeetta Maassa (Mat.6:10).

Näillä kerubeilla oli kaksi siipeä, mikä
nähdään armoistuimesta kohoavista kerubeista. Hesekielille ilmestyi
Kebar-joella näitä kerubeja, joilla oli neljät kasvot kullakin ja neljä siipeä
kullakin ja jotka hän kuvaa erittäin tarkasti monessa kohtaa profetioitaan.

Mutta siivet eivät pääty neljään, vaan
kuusisiipiset olennot kuvaa Jesaja: Serafit seisoivat hänen ympärillään;
kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he
peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Serafi on hebreaksi שרף,
saw-rawf’, saraph = käärme, tulinen käärme.

Uuden liiton kirjoituksissa serafit kuvaa
Johannes: ”Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat
yltympäri ja sisältä silmiä täynnä.” Ilmestyskirjassa ei ole kuitenkaan
mainintaa serafi-nimestä, vaan olennoista käytetään nimeä dzõon, millä nimellä
Septuagintaan on käännetty Hesekielin ensimmäisessä luvussa mainitut olennot,
mikä yhdistää ne toisiinsa. Eroja on myös siinä, että Hesekiel näki neljä
siipeä ja siipien alla ikään kuin ihmisen kädet. Lisäksi Ilmestyskirja kertoo,
että olennot olivat täynnä silmiä, mutta Jesaja ei niitä näe, tai kerro. Silmät
olennoissa viittaavat niiden kaikkinäkevyyteen luomakunnassa. Koska
kuusisiipiset kerubit näkevät kaiken, niin ne ovat täydellisesti tehdyt
kalleimmista kivistä, kuten paratiisissa langennut kerubi, serafi, tulinen
käärme.

Siipien perusteella voi olettaa, että
kaksisiipiset kerubit vartoivat ja suojelevat luomakuntaa ja Jumala puhuu
valtaistuimeltaan niiden keskeltä. Neljäsiipiset kerubit kannattelevat
valtaistuinta, kuten Hesekiel näki (vrt. Ps.80:2; Jes.37:16) Kuusisiipiset
kerubit olisivat kaikkein lähimpänä Jumalaa, sillä sekä Jesaja että Johannes
kirjoittavat yhtäpitävästi, että olennot ylistivät Pyhää kolminaisuutta: Pyhä,
Pyhä, Pyhä – Isä Poika ja Pyhä Henki. Lisäksi olennot ovat lähellä Jumalaa,
koska Johannes näki ne valtaistuimen keskellä ja valtaistuimen ympärillä,
Jesaja taas alttarilla.

Kerubit liittyvät näkyihin, jotka ovat
projisointia taivaallisesta todellisuudesta ja sidottu siihen, kuinka paljon
Jumala ilmoittaa tästä todellisuudesta palvelijoilleen profeetoille. Tätä
taustaa vasten voidaan myös olettaa, että kaksi-, neljä- ja kuusisiipiset
kerubit voivat koko ajan olla itse asiassa samoja olentoja. Niistä paljastetaan
jokaisessa näyssä erilaisia piirteitä. Jesaja ei puhu, että ne olivat
kauttaaltaan täynnä silmiä, jolloin Johanneksen näky täydentää Jesajaa ja antaa
uusia ulottuvuuksia, samoin kuin Hesekielin ilmestykset. Profeettojen
ilmestyksiä yhdistämällä, kuin kuvia kuviin, Hesekielin pyöriin pyörässä,
pääsee lähemmäksi serafien ja kerubien välistä yhteyttä.

Jesajan näky viittaa kaikkein selkeimmin
käärmeeseen, ei ainoastaan käärme -nimen kautta, vaan myös ulkonaisesti:
Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he
peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät.
Kun serafit peittävät näkyvistä kahdella siivellä jalkansa, kahdella kasvonsa
sekä kahdella keskiruumiinsa, niin silloin siivet peittävät koko ruumiin
näkyvistä, jolloin voi kuvitella käärmemäinen muoto. Kahdella keskimmäisellä
siivellä käärme lentää, kuten drakon, lohikäärme, mitä nimeä ilmestyskirja
käärmeestä.

Kun serafi/kerubi viekoitteli Eevan, niin
se oli ehkä sulkenut kaikki siipensä, jolloin se ulospäin oli kuin se, minkä
käärmeeksi luonnostamme käsitämme. Valhe yritti peittää jälkensä tekeytymällä
tuntemattomaksi, vain käärmeen ääni kuului, mutta lisäksi se pystyi
vaikuttamaan mieleen: ”Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että
se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä.”

On vain yksi ihmisjoukko, joka näkee
käärmeen valheen, nimittäin seurakunta. Käärme vihaa seurakuntaa yli kaiken ja
käyttää kaiken voimansa ja viisautensa sen eksyttämiseen ja tuhoamiseen, mikä
johti Paavalin kirjoittamaan: ”Mutta minä pelkään, että niin kuin käärme (ofis)
kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois
vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.”

Käärme pisti Lunastajaa kantapäähän
Golgatan ristillä, mutta käärmeen pää on murskattu. ”Koska siis lapsilla on
veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän
kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen.”

Käärme ei voittanut yhtään mitään
ylpeydessään, vaan kirjoituksista löytää täydellisen tappion. näin siksi, että
maan tomusta otettu ihminen on kuitenkin tuleva maaksi jälleen, jolloin
käärmeen syömässä ihmistomussa jää jäljelle ainoastaan osallisuus kuolemaan.
Siksi on mahdollista, että Kristuksessa ihminen saa enemmän kuin mitä Aadamissa
menetti – lapseuden ja osallisuuden hengelliseen todellisuuteen, joka on paljon
enemmän kuin osuus maan tomuun, jota käärme hallitsee kuoleman kautta.

Käärmeen voima

Jotta ymmärtäisi käärmeen merkitystä ja
asemaa, on hyvä hieman syventyä tarkastelemaan Jobin kirjaa. Koska syvällisempi
läpikäyminen edellyttäisi Jobin kirjan uudelleen kääntämistä, niin on
tyydyttävä pieneen pintaraapaisuun siinä toivossa, että jollakin olisi
ymmärrystä jatkaa tutkimista opillisesti paremmalta pohjalta kuin mitä tämän
artikkelin kirjoittaja omistaa.

Herra kertoo käärmeestä Jobille,
jonka kärsimyksiin on liitetty niin yksilöille kuin seurakunnallekin tärkeä
sanoma: ”Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin
kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette
nähneet.”

Herra kertoo Jobille leviatanista, jonka
heprealainen merkitys on merihirviö sekä myös drakon. Meret kuvaavat Raamatussa
kansoja ja siksi ”Se (drakon, käärme) panee syvyyden kiehumaan kuin padan,
tekee meren (kansat) voidekattilan kaltaiseksi.” Lisäksi leviatanista
kerrotaan: ”Se on Jumalan töiden esikoinen; sen luoja ojentaa sille miekan.”
Lienee selvää, ettei mikään lihallinen merieläin voi olla Jumalan töiden
”alku”, mitä sanaa käyttää myös ”Young´s literal” käyttää suomennoksen
”esikoinen” sijasta. (Kristus on Isän esikoinen, joka Jumalana loi
luomakunnan.)

Käärme on olut ennen ihmistä, joten ”Sen
jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.” Valitettavasti
suomennos ei anna tässäkään kohtaa oikeaa kuvaa syvyydestä hopeahapsina, mutta
näinkin sen voi nähdä, jos Jobin kirjan kuvausta pidetään krokotiilin
esittelynä. Koska on kysymys hengellisesti nähtävästä asiasta, niin
hopeahapsiksi käännettyä sanaa seybah on syytä tukia tarkemmin. Kuningas Jaakon
käännös ilmaisee sanan ”valkeaksi”, mutta toinen merkitys on ”vanha ikä”.
Voidaan siis lukea, että syvyys (abyss, the grave, Ilm.9:2) on ikiaikainen,
kuten itse vanha käärme, drakon. Käärmeen jäljissä loistaa hohtava polku, joka
on lumonnut ihmiset sitä seuraamaan ja tie vie syvyyteen, saatanan
salaisuuksiin, Ilm.2:24.

Pedon vatsapuolessa on terävät piikit, se
kyntää mutaa leveälti kuin puimaäes. Käärmeen tuomiona on käydä vatsallaan maan
tomussa, joka meriveteen sekoitettuna on mutaa, mikä tarkoittaisi kärsiviä
kansakuntia, joita drakon äestää kivisin (KJV = stones) piikein.

Tässä ylivertaisessa asemassaan
luomakunnassa käärme katsoo ylen kaikkea, mikä on korkeata: se on kaikkien
ylväiden eläinten kuningas. Young´s literal’in käännös kuulostaa paremmalta:
Every high thing he doth see, He is king over all sons of pride.

Käärme on kaikkien ylpeiden ja
omanarvontuntoisten kuningas, koska juuri ylpeys johtaa pois kääntymiseen
Luojasta. Irtaantuminen Jumalasta on astumista pimeyteen ja kuolemaan, syvyyden
hautaan, leviatanin, drakonin valtakuntaan. Ylpeys käärmeessä näki tilaisuutensa
koittaneen: ”Onko Jumala todellakin sanonut: ’Älkää syökö kaikista paratiisin
puista’?”

Käärme kreikkalaisessa tarustossa

Käärmeen merkityksen ihmiskunnan
historiassa löytää myös kreikkalaisista tarustoista, missä on heikkoja kaikuja
tiedoista, joita Mooses pystyi välittämään Jumalan suusta kuulleena.
Kreikkalaisessa mytologiassa esiintyi naaraskyy, ekhidna, jota kutsuttiin
kaikkien hirviöiden äidiksi. Naaraskyy esiintyi jo kaikkein vanhimmassa
tarustossa. Ekhidna, hirviöitä synnyttävä äiti, oli vyötäröstä ylöspäin nainen,
mutta alapäästä hirvittävä käärme. Hesiodos on kuvaillut naaraskyyn ylävartaloa
kauniskasvoiseksi, ilkeäsilmäiseksi nymfiksi. Ekhidna omasi ilmeisesti
hypnoottiset silmät, mikä tarkoittaa käärmeen eli paholaisen kykyä vaikuttaa
ihmisen mieleen. Tämä vaikuttaminen on kuin tietoisuuden polttomerkitsemistä

Aiheen kannalta on kuitenkin tärkeintä,
että naaraskyy, ekhidna, löytyy Uudesta testamentista. Johannes Kastaja ja
Jeesus vertasivat saddukeuksia ja fariseuksia, hallitsevaa uskonnollista
luokkaa, kyykäärmeiden sikiöiksi. Ainoastaan naaraspuolinen kyy voi synnyttää
sikiöitä, jälkeläisiä.

Johannes Kastaja: ”Mutta nähdessään paljon
fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ”Te
kyykäärmeitten (ekhidna) sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista
vihaa?”

Jeesus: ”Te kyykäärmeitten (ekhidna)
sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja?”

Kyse ei ole haukkumisesta, vaan
viittauksesta luomiskertomukseen, jonka sen aikaiset juutalaiset melko varmasti
ymmärsivät oikein, koska kreikkalainen tarusto oli koko sen aikaiselle
maailmalle tuttu. Jumalan kansasta Israelista oli tullut viholliskansa, joka
isä ei ollut enää Luoja, kuten uskonnollinen ylimystö kuvitteli, vaan he olivat
isästä perkeleestä, käärmeen lapsia. Tähän samaan, käärmeen lapsiin ja käärmeen
tahtoa tekeviin juutalaisiin, Jeesus viittaa monissa kohdin, kuten: ”Te olette
isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut
murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole.
Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja
sen isä.”

Pyhän hengen innoittaman Raamatun
tarkkuutta kuvaa hyvin seuraava jae Roomalaiskirjeestä: ”Heidän kurkkunsa on
avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa
alla.”

Kyykäärme ei ole tässä tekstiyhteydessä
ekhidna, vaan aspis, joka on Keski-Euroopassa esiintyvä, kyytä myrkyllisempi
käärmelaji. Aspiksen eräs värimuoto on punertava – tulinen käärme, serafi.
Voidaan olettaa, että Paavali on käyttänyt käärmevertausta viittauksena: ”Ja
näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme, jolla
oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea, ja sen päissä seitsemän kruunua”