Hullun, hullun maailman hullu presidentti hulluissa seikkailuissa Marsissa ystävänsä miljardöörin seurassa.
Romaanin tekijänoikeudet omistaa Parakustannus. Kopioiminen ja levittäminen ilman oikeuksien haltijan lupaa ei ole sallittua. Lainauksia romaanista saa käyttää, mikäli ilmoitetaan tekijänoikeuksien haltija.
1. luku
Amerikan presidentti Don Grump nosti ylpeän itseriittoisesti päätään nähdäkseen paremmin seinälle ripustetun tähtilipun. Hän kohotti oikean kätensä lippua kohti salamavalojen välkkyessä.
– Viisikymmentäkaksi tähteä. Minä tein sen, mitä lupasin. Minun vastustajani eivät uskoneet minua. Mutta minä, minä tein Amerikasta suuremman kuin se on koskaan ollut. Kultainen aika on aina suurempi. Ja minä teen Amerikasta vielä suuremman.
Presidentti veti keuhkot täyteen ilmaa, ennen kuin jatkoi.
– Teen Amerikasta niin suuren, että se ulottuu Marsiin asti. Tiedättehän te Marsin? Se on hyvin kaukana, se on planeetta. Mars kiertää aurinkoa. Ja me menemme Marsiin. Mutta tiedättekö, miksi me menemme Marsiin?
Toimittajat huutelivat kysymyksiä, kunnes Grump nosti kätensä.
– Ei, ei. Kerron teille suuren salaisuuden. Tiedättehän sen Marsin mönkijän. Se on se ruma otus.
Grump hekotteli hetken, ennen kuin jatkoi.
– Mönkijä on ruma otus, mutta ihana otus. Se teki löydön, jota on salattu. Nasa salasi löydön minun vaatimuksesta. Halusin ensin tehdä diilin, mega diilin.
Grump käänsi päätään.
– Eikö näin ole, ystäväni Elin Husk?
Presidentti osoitti kädellään sivummalla seisovaa Elin Huskia, joka oli aamulla nimitetty johtamaan Planeettojen Omistus- ja Mineraaliministeriö Pommia.
– Ystäväni, miljardööri Elin Husk on tullut takaisin, presidentti hehkutti. – Hänet nimitin Pommin pomoksi. Aplodit parhaalle kaverilleni.
Vaivautuneen taputuksen jälkeen presidentti jatkoi.
– Meillä oli vähän perheriitaa. Tiedättehän te perheriidat? Ollaan lähellä. Liian lähellä, joskus. Riidat sovitaan. Sitten homma on ok. Mitään ei saa jäädä hampaankoloon.
Grump pyöritteli päätään, kiihtyi.
– Elin on ollut noitavainon kohteena. Hänellä on ollut kovaa. Minä tiedän nämä noitavainot. Minäkin olen ollut noitavainon kohteena. Hyvin monta kertaa minua on vainottu. Voitin vaalit, mutta ne varastettiin minulta. Tiedätte kyllä. Laitan vainoajiani vankilaan, koska olen presidentti. En kosta. Teen oikeutta.
Presidentti rauhoittui, mutta enemmin siksi kuin video olisi mennyt poikki. Hän rypytteli silmiään herätellen itseään pikaunesta.
– Olen tehnyt diilin Elonin kanssa, hän kakisteli. – Se on suuri diili. Suurin diili koskaan. Kaverini Elin Huskin seuraava työ Pommissa on suurista suurin. Hänestä tulee Amerikan kultasormi. Minä olen kultakäsi.
Kuulijat kohahtivat ja kuului sivuhuutoja.
– Kuulitte ihan oikein, presidentti jatkoi. – Elinin kultasormi tuo Amerikkaan mineraaleja tähdistä. Niin, kuulitte oikein, aivan oikein. Ne ovat hyvin kalliita mineraaleja. Niitä on Marsissa. Niin kalliita mineraaleja, etten voi kertoa niistä vielä enempää. Amerikasta tehdään Marsin mineraaleilla suurista suurin valtakunta. Suurempaa ei ole koskaan ollut kuin minun kultakäteni tekee. Pommin johtajana Elin vie meidät louhimaan Marsin rikkauksia. Tämä on se suuri salaisuus. Se liittyy… SpaceXXX:n matkaan Marsiin.
Presidentti hekotteli ja nosti kädet hiljaisuuden merkiksi.
– Meillä on diili Marsin kanssa. Pian näemme, mikäli joku haluaa ottaa diilin vastaan Marsissa. Mikä on marsilaisen vastavuoroisuusvaatimus? Tulleissa nokitamme. Uskokaa se.
Kun naurunremakka hiljeni, presidentti Grump taputti kevyesti kämmeniään yhteen.
– Osaat kertoa paremmin Marsista, Elin. Jatka sinä. Tiedät planeetat.
Elin Husk kippasi kämmenestä suuhunsa valkoisen pillerin, selvitti rykien kurkkuaan.
– Voin ilmoittaa iloksenne, että olemme pysyneet aikataulussa. SpaceXXX on laukaisualustalla ja valmiina lähtemään Marsiin. Se kertoo vihamieliselle maailmalle, miten Amerikka valloittaa avaruuden. Matka tähtiin alkaa Marsista ja sinne tulevista siirtokunnista. Tarvitaan enää avaruusaluksen lähtönapin painaminen. Siitä alkaa meidän kultainen aikakautemme. Tai platinainen aikakausi palladiumilla kuorrutettuna. Uskallan sanoa, että huomenna alkaa ihmiskunnan vuosi nolla. Uusi ajanlasku, joka tulee olemaan presidenttimme Don Grumpin presidenttiyden kuninkuuden kruunu.
Husk kiihottui ja julisti suurella paatoksella, nostaen vasemman käden suorana silmiensä korkeudelle.
– Meidän kotimme on tuolla. Kotimme on tähdissä, uusissa amerikoissa. Siellä on minun kotini ja meidän lastemme koti.
Husk katsoi kysyvästi presidenttiä. Kun tämä nyökytteli tyytyväisenä, hän jatkoi puhetta, mutta asiallisen kiihkottomasti.
– Lähtö Marsiin tapahtuu huomenna puolilta päivin. Tarkka ajankohta riippuu tuulista, joita on luvattu puuskina. Ei kuitenkaan ole luvassa niin kovia tuulia, että niistä olisi haittaa avaruuslennolle. Haluamme kuitenkin varmistaa parhaan mahdollisen aikaikkunan. Miehistö on valmiina matkaan ja he tekevät viimeisiä valmisteluja.
Husk katsoi myhäillen presidenttiä.
– Päätimme juhlistaa tähtilipun päivää menemällä katsomaan herra presidentin kanssa lähtövalmista avaruusrakettiamme. Emmekä mene vain katsomaan ulkoa, vaan menemme kahdestaan raketin sisälle. Esittelen ystävälleni presidentille raketin suurimpia salaisuuksia. jotka eivät saa vuotaa edes salaisen palvelun agenteille. Siksi me menemme kahden SpaceXXX:ään. Presidentin kanssa me ikään kuin vihimme kaikkein pyhimmässä SpaceXXX:n Marsin jumalalle. Mars ei ole meille sodan jumala, vaan Marsin rikkauksien lahjoittaja.
Elin hehkui voitoriemua jatkaessaan.
– Luotan presidenttiin enemmän kuin itseeni. Don Grump avaa huomenna uuden aikakauden Amerikalle lähettämällä SpaceXXX:n kohti Marsia. Tänään me käymme yhdessä, vitsillisesti ilmaisten, kylmäkäynnistämässä SpaceXXX:n.
Tilaisuuteen osallistujat nauroivat Huskin letkautukselle.
Elin Husk nosti kätensä tilaisuuden päättymisen merkiksi.
– Kiitos mielenkiinnosta Mars projektia kohtaan. Mikäli olette nopeita, ehditte SpaceXSS avaruuskeskukseen ennen meidän saapumistamme.
2. luku
Mustien autojen saattue pysähtyi avaruusraketti SpaceXXX:n viereen. Presidentti Don Grump ja Elin Husk siirtyivät salaisen palvelun ympäröimänä hissiin, joka nosti seurueen kantoraketin huipulle, avaruusaluksen ovelle.
Aluksen massiivinen ovi avautui ja salainen palvelu meni ensin sisältä suorittamaan viimeisen turvatarkistuksen. Presidentille ilmoitettiin, että aluksen sisään oli lupa mennä.
Presidentti vilkutti toimittajille, ennen kuin astui Huskin perässä alukseen. Husk sulki oven heidän perässään, mutta ei lukinnut sitä.
– Täällä me sitten viimeinkin olemme, Husk hehkutti ja lisäsi naurahtaen. – En ole itsekään ehtinyt kovin montaa kertaa käydä täällä johtamassa työtä. Onneksi minulla ovat duunissa maailman parhaat osaajat.
– Sinulla on monta rautaa tulessa, Grump totesi. – Moni ei siihen pysty. Me pystymme. Me olemme maailman kovin tiimi.
– Kaikkien aikojen huipuin tiimi, Elin myötäili johdattaessaan presidenttiä syvemmälle alukseen. – Tulemme ohjaamoon. Tämä on aluksen hermokeskus, aivot. Kaikkein pyhin.
– Mahtavaa, Grump ihasteli. – En ole ikinä nähnyt näin paljon mittareita ja nappuloita. Täytyy olla melkoinen fakiiri, jos osaa kaikkia niitä käyttää.
– Ei kaikkia namiskoita tarvitse jokaisen ymmärtää. Vastuuta on jaettu. Oikeastaan ohjaamo on hätätapauksia varten. Tekoäly hoitaa kaiken tarvittavan automaattisesti. Se toimii paremmin ja nopeammin kuin paras astronautti. Ihmisen tehtävä on laittaa koneisto käyntiin. Ja sitten vain mennään Marsiin. Helppoa, kuin ajaminen Weslalla.
– Ok, Grump nyökytteli. – Rakettia ohjataan samalla tavalla kuin Weslaa. Wesla ajaa ihan itse, minne vain käskee. En minä autoista enää paljon tiedä. En saa niitä ajaa. Se on paha juttu.
Presidentti naurahti.
– Saan minä ajaa golfkärryjä.
Husk nyökytteli myötätuntoisesti.
– Meillä on vähän samoja ongelmia. Paljosta hyvästä on luovuttava muiden hyväksi.
Husk osoitti komentopöydän vihreää valoa hehkuvaa katkaisijaa.
– Siitä kun painaa, niin alkaa matka Marsiin. Jos jokin menee pieleen, vieressä olevasta punaisesta napista komennon voi peruuttaa.
Grump kumartui lähemmäksi ihmettelemään nappuloita.
– Mitä tapahtuu, jos painan vihreästä?
Elin naurahti.
– Mitään ei tapahdu, koska ei ole annettu lähtökäskyä.
– Painanko?
– Paina vain, Husk kannusti.
Presidentti painoi vihreää nappia ja näytölle ilmestyi ”Error”.
Grump naureskeli päätään pudistellen.
– Jänniä nämä avaruusalukset.
Sitten presidentti kiinnitti huomionsa komentopöydän isoimpaan siniseen nappulaan, jota suojasi läpinäkyvä kansi.
– Mikä nappula tuo sininen on?
Elin kihersi tyytyväisenä.
– Se on minun keksintöni. Se on paluu turvallisesti nappi. Kun sitä painaa, alkaa automaattinen lähtö viimeiseksi annettuun kohteeseen. Se ohittaa kaikki muut käskyt eikä lähtöön tarvita lennonjohdon lupaa.
– Mitä se hyödyttää, kun on jo yksi nappi, joka hoitaa koko homman automaattisesti? Grump ihmetteli.
Elinin kasvot levisivät entistä itsetyytyväisempään myhäilyyn.
– Paluu turvallisesti nappia on tarkoitus käyttää, jos vaikka meteori osuu alukseen ja miehistö on pahasti loukkaantunut. Tai sitten Marsissa tulee niin suuri myrsky, että on pakko lähteä nopeasti.
– Muistan sen Mars elokuvan, Grump nyökytteli. – Kaveri jätettiin yksin Marsiin. Se oli epäamerikkalaista. Minä en olisi tehnyt ikinä niin, että jätän kaverin yksin Marsiin. Minä en jätä kaveria koskaan.
Elin nyökytteli hyväksyvästi.
– Siksi kukaan amerikkalainen ei saa koskaan jäädä yksin Marsiin. Se on varmistettu paluu turvallisesti napilla. Riittää, kun edes yksi pystyy painamaan sitä. SpaceXXX palaa silloin Maahan eikä ota vastaan enää mitään muita käskyjä. Paluu ei saa vaarantua. On kaikenlaista sabotaasia, johon pitää varautua.
– Loistavaa, Elin, Grump hehkutti. – Olet ajatellut kaikkea. Se ei ole minun hommia, nämä avaruusjutut. Minä hoidan maailman. Sinä avaruuden. Se on hyvä diili.
– Se on maailman paras diili, Elin vakuutti. – Mutta kuule, odota hetki. Minun täytyy kytkeä puheyhteys lennonjohtoon. Halusin tehdä sen itse, ettei mikään mene viime hetkillä pieleen. Annan Marsin lennolle viimeisen silauksen.
– Tee työsi valmiiksi, Grump nyökytteli. – Ihmettelen itsekseni sillä aikaa. Täällä on niin paljon katsottavaa.
Elin Husk työntyi koppiin, jonka sisään hän täpärästi mahtui.
Grump työnsi päänsä lähemmäksi sinisenä hohtavaa nappia. Hän haisteli, pyöritti päätään ja avasi varovasti läpinäkyvän kannen.
Elin Huskin ääni kuului kopista,
– Kuuleeko Houston, kuuleeko Houston!
Sitten Elin nauroi.
– Ok, ei maalata pirua seinälle.
Grumpin sormi lähestyi sinistä nappia.
– Täällä on kaikki kunnossa, Elin vakuutti.
Grump painoi nappia millin verran sisään. Ei tuntunut vastustusta, ikään kuin nappi olisi antautunut presidentillisestä kosketuksesta.
– Herra presidentti viihtyy aluksessani oikein hyvin, Elin jatkoi keskusteluaan.
Grump painoi sinisen napin pohjaan, virnisti huvittuneesti ja painoi suojakannen takaisin paikoilleen.
– Kaikki on nyt valmista Marsiin lähtöä varten, Elin totesi. – Jep, tullaan kohta ulos.
Kuului raskas kolahdus.
– Mitä nyt! Husk parkui lennähtäessään ulos kopista. – Helvetti, menikö ovi lukkoon?
Grump kohautti olkapäitään välinpitämättömästi.
– Tämä on sinun rakettisi, hän totesi. – En minä voi tietää, mitä täällä tapahtuu.
3. luku
SpaceXXX:n alaosasta kuului voimistuvaa huminaa. Punaiset varoitusvalot syttyivät komentopöydälle. Suurikokoinen näyttö kytkeytyi päälle ja miesääni kuulutti.
”Hätälähtö, hätälähtö. Määränpää lukittu. Kohde Mars. Lähtöön aikaa neljä minuuttia. Rakettimoottorien esilämmitys kytketty. Olkaa hyvä ja istukaa ja kiinnittäkää turvavyöt. Hätälähtö Marsiin.”
– Ei, ei voi olla totta! Elin parkui. – Miten me muka olemme menossa Marsiin!
Grump istuutui Huskin viereen ja totesi tyynesti.
– Olen aina halunnut käydä Marsissa. Tykkään Marsista. Se on hieno paikka. Olen nähnyt siitä kuvia. Presidenttinä näkee paljon kuvia.
”Kolme ja puoli minuuttia lähtöön. Telineet siirretään syrjään.”
Näyttöön tuli kuva, jossa avaruusraketin kyljestä irtaantuvassa telineessä kiipeili ihmisiä.
Näyttö jatkoi matkustajien informointia.
”Telineissä ehkä vieraan sivilisaation edustajia tai Maan terroristeja. Ympärillä autoja. Ne perääntyvät. Ulkopuolinen vaara on 95 prosenttia, mutta laskee nopeasti. Uhkaajat perääntyvät.”
– En halua Marsiin! Elin pauhasi hädissään.
– Älä panikoi, Grump opasti isällisesti. – Minulla on illallinen Saudi-Arabian rättipään kanssa. En koskaan osaa lausua niiden nimiä. Ehditään hyvin käydä Marsissa sitä ennen.
– Kuuleeko lennonjohto! Elin huusi mikrofoniin. – Pysäyttäkää laukaisu.
”Kolme minuuttia lähtöön. Moottorit käynnistyvät. Kiinnittäkää turvavyöt viipymättä.”
Elin katsoi presidenttiä silmät pyörien, suu sylkivaahdossa.
– Matka Marsiin kestää 260 päivää. Ei me voida lähteä Marsiin.
Elin huusi näytölle.
– Kuuleeko lennonjohto! Gordon, vastaa helvetti soikoon. Pysäytä lähtö Marsiin.
”Hätälähdön aikana yhteydet ulos aluksesta on suljettu turvallisuussyistä.”
– Kuka sekopää on niin järjettömän säännön keksinyt? Elin parkui.
”Turvaprotokolla kuusisataa kuusikymmentä kuusi, laatinut ja hyväksynyt Elin Husk. Yhteys palautuu, kun tilanne on vakautunut eikä ole enää uhkaa ulkopuolisesta sekaantumisesta viestintään.”
Grump nyökytteli rauhallisesti ja puhui Huskille, aivan kuin isä pojalleen.
– Rauhoitu, kaveri. Olen nähnyt elokuvista, miten homma toimii. Tykkään Star Trekistä. Lähdetään kymmeneksi vuodeksi Andromedaan ja tullaan illalla takaisin Maahan. Aikakone hoitaa aika homman. Me nuorennumme ja muut vanhenevat. Simppeliä. Olen aina halunnut mennä aikakoneen läpi. Minusta tulee jälleen nuori. Saan olla kuninkaana pitkään.
”Minuutti aikaa lähtöön. Turvavyöt kiinni.”
Husk veti turvavyöt presidentin ylle ja ryhtyi kiireesti laittamaan kiinni omiaan. Rakettimoottorit käynnistyivät ja alus alkoi nousta, hitaasti, kiihtyen ja jylinä voimistui.
Kaksikon silmät pullistuivat, kasvot vääristyivät, kunnes tiedottomuus armahti tuskasta ja paniikista.
Kantoraketin irrotuskytkimet naksahtivat, mutta irrotus ei toiminut. Toinen naksahdus, voimakkaampi. Kolmas naksahdus ja raketti huojahti, mutta kantoraketti päästi irti SpaceXXX:n.
Elin raotti silmiään, hymyili. Hän oli nähnyt unta, painajaista, miten hän syöksyi huvipuiston vuoristoradalla alas pimeään tunneliin. Niska oli jäykkä, rintakehää puristi.
Sitten kuului ääni.
”Painovoima kytketty.”
Elin avasi silmänsä, käänsi päätään. Amerikan presidentti Don Grump istui hänen vieressään, pää rinnuksilla. Kieli roikkui poskella kuin kuollut punainen kala.
Elin rimpuili turvavyössä raivoisasti, ennen kuin löysi aukaisusalvan. Hän kumartui presidentin puoleen.
– Don, miten sinä voit? Don, ole hyvä ja vastaa. Minä olen kusessa, jos et vastaa. Et voi kuolla minun raketissani. Helvetin helvetin helvetti.
Elin kosketti presidentin olkapäätä, ravisti kovemmin.
– Don, onko kaikki hyvin? Kerro, miten voit. Hengitä!
Grump yskähti, kohotti päätään, hivutti kielen hampaiden taakse, sopersi.
– Mikä se oli? Missä minä olen?
– Olemme luultavasti avaruudessa, Husk vastasi varovasti.
Grump katsoi Elinia kummastellen, kunnes hänen ilmeensä kirkastui.
– Avaruudessa? Nyt muista! Sinä laukaisit raketin. Haluat niin kovasti, että minä menen Marsiin. Tahdot, että minä saan astua ensimmäisenä ihmisenä Marsin pinnalle.
Näytöstä näkyi etääntyvä maapallo.
– Kytke yhteys Maan lennonjohtoon, Elin komensi.
”En valitettavasti pysty täyttämään komentoa. On liian paljon signaaleja. Ne ovat alieneilta tai terroristeilta.”
– Kuule nyt… tekoäly, mikä nimesi on?
”Xyx.”
Presidentti oli sen verran toipunut lähtökiihdytyksen rasituksista, että jaksoi hekotella.
– Xvyyx. Kuka helvetissä osaa sen lausua? Minä antaisin kenkää xätteilijälle.
Huskin kasvot punehtuivat veriappelsiinin sisukseksi.
– Moni tulee saamaan kenkää, kun palaamme, hän jurnutti.
– Maako se siellä möllöttää? Grump kysyi osoittaen näyttöä.
– Ollaan etääntymässä kovaa vauhtia Maasta, Elin vastasi. – Kohta käännytään takaisin.
– Ei, laita kaasua lisää! Gump parahti. – Älä nyt ala jänistämään. Mennään aikakoneeseen. Olen nähnyt elokuvista, miten se toimi. Muistan, miten Star Trekissä…
Husk pohti kuumeisesti, miten saisi presidentin irrotettua Marsiin menostaan.
– Herra presidentti, hän keskeytti Grumpin vuodatuksen avaruuselokuvista. – Minun on tunnustettava yksi asia.
– Ok, kerro.
– Aluksen oven aukaisukoodi unohtui yöpöydälle, Elin sanoi syvään hengittäen. – En sen takia tullessamme lukinnut ovea. En halunnut, että joudumme pyytämään apua. Se olisi ollut noloa.
Grump sulatteli kuulemaansa.
– Ei se haittaa, hän totesi yksioikoisesti.
– Mutta me emme pääse Marsissa ulos ovesta, Elin huudahti. – Et voi olla ensimmäinen Marsin pinnalla, kun et pääse ulos. Tästä tulee turha reissu Marsiin.
– Kyllä me jotain keksimme, Grump vakuutti. – Minä tunnen monta henkiparantajaa. He osaavat tehdä hyviä temppuja. Kuolleitakin ovat herättäneet. Kyllä he yhden oven Marsissa auki saavat. Pikku juttu heille.
– Kyllä minä sen uskon, Elin vakuutti tuskaisena. – Yritän saada yhteyden maahan. Siellä varmasti halutaan tietää, miten me jaksamme.
– Se on hyvä. Ota yhteys. Minulla on tälle päivälle vielä monta juttua. Koko aika pitää vahtia niitä tolloja.
Elin sai koottua itsensä ja katsoi tiukasti näyttöä.
– Kuuntele nyt tarkkaan Xyx, hän puuskutti. – Minä olen Elin Husk ja käsken sinua yhdistämään lennonjohtoon.
”En voi yhdistää, herra Elin Husk. Turvaprotokollaa ei voi ohittaa.”
Elin parkaisi epätoivoisesti.
– Armahda meitä, Xyx! Armahda. Minä pyydän, yhdistä lennonjohtoon.
”Armahda sanaa ei löydy sanavarastostani.”
Grump jatkoi pään pyörittämistä.
– Sinulla on hommissa kommunisteja. Ei nekään ymmärrä mitään armahtamisesta. Minä ymmärrän. Armahdin yli tuhat kannattajaani yhdellä kynän pyöräytyksellä. Vai oliko niitä kymmenentuhatta? Heidät oli tuomittu vankilaan, kun viettivät rakkauden päivää. He osoittivat rakkauttaan minua kohtaan. Ei ole mitään tärkeämpää kuin rakastaa minua. Kommunistit tuomitsivat minua rakastavat vankilaan. Minun rakkauteni on suurempi kuin kommunistien, Ei voi olla suurempaa vääryyttä maailmassa kuin tuomita minua rakastavat vankilaan.
Elin nyökytteli, mutta ei kuunnellut presidentin paasausta, vaan hän meni kaappiin, jossa oli aiemmin käynyt kytkemässä puheyhteyden lennonjohtoon. Hetken tutkittuaan moduuleja hän veti niistä yhden irti ja laski lattialle. Hän kuunteli ja kun ei kuulunut mitään muuta kuin presidentin yksinpuhelua, hän palasi istumaan.
– Xyx, miltä nyt tuntuu? Elin huudahti haastavasti.
”En ole ihminen enkä tunne.”
– Onko mikään muuttunut? Diagnosoi alus.
”En saa mittaritietoja. Nopeus- ja matkamittarit eivät toimi. Lämpömittarit eivät jaa tietoja. Ilmanvaihdon automatiikka siirtynyt manuaaliseksi. Happitasojen muutoksiin ei saada tietoa. Matkustajien on seurattava tilaansa. Happitason muutokset aiheuttavat huimausta ja pahoinvointia, myöhemmin kuoleman. Terveydellisiä diagnooseja ei pystytä enää tekemään.”
– Väärä moduuli, Elin totesi presidentille. – Oikea moduuli on vieressä. Käyn vaihtamassa siihen. Helppo homma.
Elin tarttui ovenkahvaan, mutta ovi ei auennut.
– Mitä helvettiä taas? Elin meuhasi. – Ovi auki, Xyx.
”Aluksessa on sabotoija. Moduuli on irrotettu protokollan vastaisesti. Ovi pysyy kiinni turvallisuuden takaamiseksi.”
Elin kiroili katkerasti ja potki ovea.
– Rauhoitu, ennen kuin murskaat varpaasi, Grump kehotti. – Et sinä mittareita tarvitse. Olet nero ja selviät ongelmista.
Husk haroi hiuksiaan ja mumisi.
– Kaikenlaisten hullujen kanssa sitä pitää…
Elin katsoi pelästyneenä presidenttiin, mutta tämä ei ollut kuullut tai tajunnut.